Laitoksen puhdistettujen jätevesien typen poisto kosteikossa

Hankkeen tila: Valmistunut
Kehittämisrahaston rahoitusosuus: 5000 €
Rahoituspäätös tehty: 2006-12-31

Hakijan toimittamat tiedot

Hankkeen nimi Laitoksen puhdistettujen jätevesien typen poisto kosteikossa
Yhteyshenkilön nimi
Toteuttajaorganisaatio Oulun yliopisto
Hankkeen muut toteuttajat
Hankkeen koko budjetti (sis alv) 0,00 €
Hankkeen aikataulu
Hankkeen aihepiiri Jätevedet
Tavoitteet Tällä tutkimuksella, yhdistettynä aikaisempien tutkimusten tietoihin, pyritään määrittelemään mahdollisimman tarkasti jäteveden puhdistamon jälkikäsittelykentän typen poiston mahdollisuudet. Lisäksi tarkennetaan mitoitusta sekä toimenpiteitä mahdollisimman edullisten olosuhteiden luomiselle sille, että typen poisto jatkuisi kentällä suuren osan vuotta. Toisaalta pyritään selvittämään rantakosteikon typen poiston suuruutta käyttäen esimerkkinä Liminganlahden pohjukan laajaa kosteikkoa ja Peräojan kautta sinne purkautuvia Lakeuden Keskuspuhdistamon typpipitoisia jätevesiä. Lopullisena tavoitteena on saada keinovalikoima, että typpeä voidaan rakennetussa kosteikossa ja/tai rantakosteikossa poistaa ennen puhdistettujen jätevesien joutumista vesistöön.
Toteutus
Tulokset Alustavien tulosten perusteella voidaan sanoa, että sopivissa olosuhteissa jälkikäsittelykentän avulla voidaan saavuttaa 30-40 % typenpoistotehokkuus jätevedenpuhdistamolla käsitellyille vesille. Typen poiston suuruuteen vaikuttavat ennen kaikkea veden lämpötila ja viipymä. Kosteikossa tapahtuva nitrifikaatio on mahdollista käynnistää alhaisen vesipinnan avulla, jolloin vesi lämpenee nopeammin ja nitrifikaation on mahdollista käynnistyä. Kun vesipintaa nostetaan, säilyy nitrifikaatiotaso lähes samalla tasolla. Nitrifikaation suuruutta on myös mahdollista kasvattaa pidentämällä viipymää jälkikäsittelykentällä. Liminganlahden rantakosteikossa suoritettujen kokeiden perusteella voidaan todeta kasvillisuuden puhdistavan sinne purkautuvia typpipitoisia jätevesiä. Tutkimuksissa on todettu kosteikosta poispäin virtaavien vesien sisältävän merkittävästi vähemmän typpeä kuin kosteikkoon päin menevien vesien.
Tietoa hankkeesta muualla internetissä
Loppuraportti (julkinen)
Yhteenvetokalvot ja tiedote (julkiset)