Vesihuoltolaitosten asiakastietojen ja kunnan rakennus- ja väestötietojen yhdistäminen (Vesihäme)

Hankkeen tila: Valmistunut
Kehittämisrahaston rahoitusosuus: 5000 €
Rahoituspäätös tehty: 2008-03-17

Hakijan toimittamat tiedot

Hankkeen nimi Vesihuoltolaitosten asiakastietojen ja kunnan rakennus- ja väestötietojen yhdistäminen (Vesihäme)
Yhteyshenkilön nimi
Toteuttajaorganisaatio Hämeen ympäristökeskus
Hankkeen muut toteuttajat
Hankkeen koko budjetti (sis alv) 0,00 €
Hankkeen aikataulu
Hankkeen aihepiiri Muut
Tavoitteet Kehittämishanke käynnistettiin, koska luotettavat tiedot vesihuoltolaitosten liittyjien sijainnista ja palveluja käyttävistä asukasmääristä ovat olleet puutteelliset. Vesihuoltolaitoksilla on ajantasaiset tiedot liittyjistä, mutta ei välttämättä niiden sijainnista tai liittyneistä asukasmääristä.
Toteutus Hankkeessa kehitetyn menetelmän avulla yhdistettiin vesihuoltolaitoksen asiakastiedot sekä kunnan rakennus- ja väestötiedot paikkatietojen avulla. Menetelmästä laadittiin Vesihuollon liittymätietojen tarkastamisohje, Vehti-ohje. Hankkeessa selvitettiin aluksi Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy:n toiminta-alueen vesihuollon liittymiä ja tutkittiin tietojen yhdistämismahdollisuuksia. Vuonna 2006 tehtiin liittyjämäärätietojen muokkaus kartta-aineistoiksi ja tilastoiksi Hämeenlinnan ja Rengon kuntien alueella. Tietojen muokkauksesta ja yhdistämisestä laadittiin ohjeluonnos, jota testattiin vuonna 2007 myös muissa Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy alueen kunnissa (Hattula, Hauho, Kalvola, Lammi ja Tuulos). Vuonna 2008 menetelmä testattiin koko Hämeen ympäristökeskuksen alueella (28 kuntaa ja kaksi maakunnallista liittoa).
Tulokset Kehittämishankeen tuottaman Vehti-ohjeen avulla kunnat ja vesihuoltolaitokset pystyvät luotettavasti selvittämään ja paikantamaan paikkatietojen avulla vesihuoltolaitokseen liitetyt ja liittämättömät rakennukset sekä niissä vakituisesti asuvan asukasmäärän vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen sisällä ja sen ulkopuolella. Tuotettu tieto perustuu kuntien ja vesihuoltolaitosten valmiisiin rekistereihin, jolloin tieto on valtakunnallisesti vertailukelpoista ja luotettavaa. Vehti-ohjeen käyttöönotto edistää mm. vesihuoltolain ja talousjätevesiasetuksen toteutumisen seurantaa sekä vesihuollon ja maankäytön suunnittelua. Vehti-ohjetta voidaan hyödyntää sekä seudullisesti että valtakunnallisesti ja siitä hyötyvät erityisesti pienet ja keskisuuret vesihuoltolaitokset. Vehti-ohjeen voi hankkia maksutta käyttöönsä Internetistä osoitteesta: www.ymparisto.fi ? Vesivarojen käyttö ? Vesihuolto ? Vesihuollon paikkatiedot ? Vehti-ohje. Hankkeen loppuraportti: https://www.vvy.fi/files/688/Vesihame_loppuraportti_260809.pdf
Tietoa hankkeesta muualla internetissä http://hdl.handle.net/10138/39821
Loppuraportti (julkinen)
Yhteenvetokalvot ja tiedote (julkiset)