Vesihuolto 2026 -päivät kokosivat yli tuhat alan asiantuntijaa Lahteen

Vesihuolto 2026 -päivät järjestettiin Lahden Messukeskuksessa 20.–21.5.2026. Tapahtuma kokosi yhteen noin 1 050 vesihuoltoalan asiantuntijaa eri puolilta Suomea, ja lisäksi näyttelyssä vieraili yhteensä noin 350 henkeä.

Tapahtuman avasi keskiviikkona 20. toukokuuta videotervehdyksellään maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah. Avajaisten yhteydessä kuultiin katsaus kansallisen vesihuoltouudistuksen tilanteeseen, kun maa- ja metsätalousministeriön vesitalousjohtaja Olli-Matti Verta esitteli uudistuksen etenemistä. Uudistuksen tavoitteena on turvata vesihuoltopalvelujen laatu, turvallisuus ja toimintavarmuus muuttuvassa toimintaympäristössä.

Kahden päivän aikana ohjelmassa oli noin 70 asiantuntijapuheenvuoroa kolmessa rinnakkaisessa salissa. Teemoina käsiteltiin muun muassa yhdyskuntajätevesidirektiivin täytäntöönpanoa, vesihuoltoalan toimijoiden välistä yhteistyötä sekä vesihuollon turvallisuutta, laatua ja toimintavarmuutta. Tapahtuman yhteydessä järjestettiin myös Vesilaitosyhdistyksen yhteistoimintajäsenten näyttely.

Vesihuoltopäivien yhteydessä juhlistettiin Vesilaitosyhdistyksen 70-vuotista taivalta. Vuonna 1956 perustettu yhdistys on toiminut keskeisenä vesihuoltoalan edunvalvojana ja kehittäjänä Suomessa.


Vesihuolto 2026 -päivät järjestettiin Lahden Messukeskuksessa. Kyseessä oli 70. kerta kun Vesilaitosyhdistys järjesti valtakunnalliset vesihuoltopäivät.


Valtakunnalliset vesihuoltopäivät on järjestetty Lahdessa aiemmin vuosina 1966, 1991, 1999 ja 2005.



Vesihuolto 2026 -päivät käynnistyivät maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin videoidulla avauspuheella.




Vesitalousjohtaja Olli-Matti Verta maa- ja metsätalousministeriöstä kertoi kansallisen vesihuoltouudistuksen etenemisestä.


Vesihuoltopäivien näyttelyyn osallistui 150 näytteilleasettajaa.




70-vuotisjuhlia vietettiin Sibeliustalossa.


Juhlassa mukana Vesihuoltopäivien osallistujat, luennoitsijat, näytteilleasettajat ja kutsuvieraat.





Vesilaitosyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Mari Heinonen HSY piti juhlapuheen iltatilaisuudessa.



Virallisen osuuden jälkeen meitä viihdytti suomirockin legenda Kolmas Nainen.









Kuvat: Sebastian Ratu.

Kohti vähähiilistä vesihuoltoa – hyödynnä tiekartta ja tukiklinikka
EU:n kiristyvä sääntely ohjaa vesihuoltolaitoksia kohti vähähiilisempää toimintaa. Kansallinen vähähiilisyystiekartta, Syken asiantuntijatieto ja syksyllä käynnistyvä tukiklinikka tarjoavat konkreettisia työkaluja energian käytön ja päästöjen vähentämiseen.