Oulun Vesi tarjoaa kesän ajan runoja kaivonkansien alta

Oulun Vesi kertoo tiedotteessaan osallistuvansa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoteen tarjoamalla oululaisille runoja lausuvia kaivonkansia. Runot on laatinut kajaanilainen runoilija ja kirjailija Reija Korkatti (ent. Glad). Runoja on yhteensä kymmenen, ja ne ovat osa muutaman vuoden takaista Oulun kirjailijaseuran 20x26-projektia, jonka Oulun kaupunki rahoitti.

Runokaivot lausuvat runoja joka tiistai klo 9‒21, ja ensimmäisen kerran runoja voi kuulla tiistaina 9.6. Viimeisen kerran runoja voi kuulla tiistaina 18.8. Runokaivot sijoitetaan kahteen puistoon: Mannerheiminpuistoon sekä Otto Karhin puistoon. Mannerheiminpuiston runokaivo sijaistee puiston koillisosassa lähellä leikkipaikkaa. Otto Karhin puistossa runoja voi kuunnella puiston itäisen osan aukiolla. Runot tullaan asettamaan äänitteinä hulevesikaivonkansien alle.

Runot on lausunut Oulun kaupungin viestintäassistentti, harrastelijanäyttelijä Joel Loukkola.

Kaivonkannen päälle asetetaan runoista kertova kyltti, jotta kukaan ei pelästy ääntä kaivonkannen alta.


Lisätietoja tekniikasta/kaivonkansista:
Putkimestari
Jani Kauniskangas
p. 044 703 3920


Lisätietoja runokaivo-projektista:
Viestinnän asiantuntija
Lea Ansamaa
p. 040 544 8613

Lisätietoja runoista:
Runoilija ja kirjailija, Reija Korkatti


Maanalaisen verkkoinfrastruktuurin sijaintitietoja koskevan lain valmistelu lopetetaan
Liikenne- ja viestintäministeriö lopettaa maanalaisen verkkoinfrastruktuurin sijaintitietoja koskevan hallituksen esityksen valmistelun. Ministeriön tiedotteen mukaan ratkaisuun päädyttiin, koska hallituksen esityksen valmistelussa on tullut esiin lukuisia haasteita.