Liikennepoliisi tehostaa kuorma-autoilijoiden ammattipätevyyden valvontaa – vaikutuksia myös vesihuoltolaitoksille

Liikennepoliisi on alkanut valvoa kuorma-autonkuljettajien ammattipätevyysvaatimuksia aiempaa tiukemmin. Valvonta koskee nyt lähes kaikkea työajona tapahtuvaa kuorma-autolla ajoa myös vesihuoltolaitoksissa, mukaan lukien työmaalle ajot ja työntekijöiden kuljettaminen.

Ammattipätevyyden puuttuessa sanktioriskit ovat todellisia ja valvontaa on jo lisätty useilla alueilla.



Peruste valvontakäytäntöjen muutokselle



Muutos perustuu suoraan EU‑direktiiviin (nykyisin direktiivi 2022/2561) ja sen kansalliseen täytäntöönpanoon liikennepalvelulaissa. Direktiivin mahdollistamat poikkeukset ovat hyvin suppeat eikä kansallista liikkumavaraa tai siirtymäaikoja käytännössä ole. Poliisin mukaan poikkeus koskee lähinnä kuljettajan omassa työssään käyttämiä koneita tai materiaaleja, eikä esimerkiksi työparin kuljettamista.



Tarvittavat toimet vesihuoltolaitoskentällä



Vesihuoltolaitosten on kartoitettava, ketkä ajavat kuorma-autoa, varmistettava ammattipätevyys Traficomin rekisterissä, ohjattava tarvittaessa henkilöstö koulutuksiin ja huolehdittava pätevyyksien uusimisesta viiden vuoden välein.



Lisätietoja asiasta löytyy Traficomin sivuilta:



Kuorma- ja linja-auton kuljettajan ammattipätevyys: https://www.traficom.fi/fi/liikenne/tieliikenne/ammattikuljettajille/kuorma-ja-linja-auton-kuljettajan-ammattipatevyys

kohteessa Uutiset
Vuosi 2025 vesihuoltoalalla
Vuonna 2025 vesihuollon toimintaympäristöön vaikuttivat samanaikaisesti lainsäädännön uudistukset, kasvavat investointitarpeet, osaamiseen liittyvät haasteet sekä EU-tason sääntelykehitys. Vesihuollon rooli yhteiskunnan kriittisenä infrastruktuurina korostui entisestään. Vesilaitosyhdistyksen asiantuntijoiden laatimaa katsaus päättyneen vuoden keskeisiin vesihuoltoa koskeviin lainsäädännön ja viranomaisohjauksen teemoihin.